Thursday, 15 October 2009

opiskelusta

Viimeksi kirjoitin maaliskuussa ja siitä on pitkä aika varsinkin kun ajatteleee mitä kaikkea on ehtinyt tässä puolen vuoden aikana tapahtua. Tiivistettynä sanoihin: työpaikka, pääsykokeet, argentiinan matka, Niko, koulun aloitus ja viimeisimpänä remontti.

Yliopisto-opiskelu on kivaa ja tuntuu että mmtdk on juuri oikea paikka. Plussana se että olen aina pitänyt maaseudusta, metsistä ja eläimistä ne kaikki ovat lähellä Viikissä. Juttelin muutama päivä sitten erään elintarvike-ekonomiasta valmistuneen kanssa, joka oli ollut töissä Keskolla elintarvike-tutkijana. Kuulosti jännältä ja sitä itsekkin voisi kokeilla tutkijan uraa.

Yliopiston opiskelujärjestelmässä löytyy ärsyttävä puute: Ei voi opiskella etukäteen gradun vaiheen kursseja eikä mitään maisteriopintoihin liitettävää - vaikka aikaa riittäisi- vaan pitää käydä ensin kaikki kandin kurssit. Typerä järjestys ja kun niitä kandin kursseja ei hirveästi ole ensi jaksossankaan, noh täytyy sitten vaan olla töissä.

Amk opiskelu ja yliopisto elämä eroavat huomattavasti. Tuntuu että yliopisto-opiskelijaa arvostetaan enemmän kun kaikennäköset liitot ja yritykset kutsuu vieraikseen ja laittaa pöydän koreaksi. Muutenkin noita juomajuhlia on aika paljon ja yhteistä tapahtumaa, jos vaan haluaa mennä. Amk:ssa yhteishenki oli olematonta. No mutta jottei parjata liikaa amkkia niin en kyllä kadu että sen koulun kävin, ei siitä mitään haittaa ainakaan ole ja kyllä niilläkin papereilla ihan hyviin töihin pääsee. Mutta sitten mietitään valmistuneen elintarvike-ekonomistin suosituspalkkaa joka on 3100 euroa. Kyllä kelpais. On muuten kiva erikoistua johonkin että erottuu vähän noista kauppislaisista, ne on pelkkiä ekonomisteja. Elintarvikeopinnot on kyllä megamielenkiintosia, paitsi että musta tulee varmaan lopulta mielipuoli kun meen kauppaan tai ravintolaan syömään tarkkailen jokaista asiaa, niin onkin jo käynyt.

Nojoo. Kovasti oon miettinyt mitä sivuopintoja sitä lukisi. Ajattelin ympäristötieteitä ja erityisesti kaikki luomuopinnot kuulostaa mielenkiintosilta ja sitten vois lukea vähän maatalouspolitiikkaa. Nämä pohjautuu ajatukseen siitä että en pidä maatilojen ruuan tehotuotannosta. Siitä koituu harmia ympäristölle, eläimille ja myös ihmisille.

eipä tässä varmaan mitään syvempää ajatusta tullutkaan. ensi kerralla sitten.